maanantai 14. helmikuuta 2011

Juurien esityksiä tulollaan

Alla tietoa maaliskuussa ensi-iltaan tulevista esityksistä.

Suomen uusi tulevaisuus

Tiedote 14.2.2011
SUOMEN UUSI TULEVAISUUS

Suomen uusi tulevaisuus on yhteiskuntakriittinen komedia, joka on syntynyt syksyllä 2010 Art Hysterian Juuret- projektin käsikirjoitustyöpajassa.

Kirjoittajat Ninni Ahonen ja Ansa Kauppinen tutkivat syksyn mittaan käsikirjoittamisenohjaaja Pasi Saarisen johdolla miten terrorismi näyttäytyy Suomessa ja millaista olisi suomalainen terrorismi.

Esityksessä terroristiryhmä Suomen uusi tulevaisuus murtautuu eduskuntataloon tarkoituksenaan räjäyttää koko rakennus. Attentaatin aikana ryhmän jäsenistä paljastuu piirteitä, joita he eivät toisistaan tienneet. Mikä heitä yhdistää ja mikä heitä yhdistää katsojiin? Millä ehdoin itse olisin mukana tällaisessa ryhmässä?

Esityksen ohjaa helsinkiläinen Mikko Kaukolampi, joka on aiemmin työskennellyt mm. Hämeenlinnan kaupunginteatterissa ja Koko Teatterissa. Lisäksi Kaukolammella on vahva nuorisoteatterin ohjaamistausta. Hän ohjasi Juuret-projektin kesäleirin Pienempi kuin kolme kesällä 2009.

Esitykset Saarijärvi- salissa.

Ensi-ilta torstaina 17.3.2011 kello 19.00

Muut esitykset

Sunnuntai 20.3.2011 kello 15.00
Keskiviikko 23.3.2011 kello 19.00
Perjantai 25.3.2011 kello 19.00

Lisätietoja
Pasi Saarinen /0405229283
Mikko Kaukolampi/ 040-5828917

Hevisuhe

Tiedote 14.2.2011


HEVISUHE

Saarijärven keskuskoulun, Art Hysterian ja Saarijärven kielitivolin yhteinen musikaali Hevisuhe on rakentunut nuorten ideoiden pohjalta. Lähtökohtana esityksessä on parisuhde, ei kuitenkaan aivan tavallinen sellainen.

Hevisuhe käsittelee parisuhdetta kolmella eri sektorilla: Ihmisten välisenä suhteena, kuntien välisenä suhteena ja valtioiden välisenä suhteena.

Esityksen draamallinen jännite syntyy siitä, kun 14- vuotias Saarijärvi rakastuu samanikäiseen Karstulaan. Edellisvuonna Saarijärven kanssa heilastellut Viitasaari ei kuitenkaan pidä tästä ajatuksesta alkuunkaan ja alkaa muilutusoperaatio, jonka rinnalla Jyväskylän järjestämä rakkauden seminaari näyttäytyy hyvinkin järjellisenä toimintana.

Komedian keinoja käyttävä esitys kysyy, mitä on rakkaus, millainen on hyvä parisuhde ja voiko sitä hoitaa ilman kalliita konsultteja.

Esityksen on nuorten ideoiden pohjalta käsikirjoittanut ja ohjannut tuleva nuorten kulttuurin läänintaiteilija Pasi Saarinen. Esityksen musiikista vastaa Kirsi Ojanen.

Ensi-ilta Saarijärvi- salissa torstaina 31.3.2010 kello 19.00.

Lisätietoja 040-5229283/ Pasi Saarinen

www.hysterianjuuret.blogspot.com

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Juuria kuvina

Ohessa linkki Drops-seminaariin valmistettuun installaatioon Juuret-projektin toiminnasta. Ensi kuussa on vuorossa kaksi ensi-iltaa, joiden harjoitusaika on aktiivisimmillaan. Näistä tuonnempana.



http://www.youtube.com/watch?v=0JBqafsSUio

torstai 9. joulukuuta 2010

Valinnan vapaudesta

Työ tanssijana pitkäaikaishoidossa on uraauurtavaa ja näin ollen metodina on useimmiten ollutkin hyväksi havaittu kokeile, erehdy ja opi –metodi. Nopeasti olen huomannut pääpiirteittäin mikä kannattaa ja mikä ei. Nyt haluankin jakaa muutaman kohtaamani haasteen lukijoiden kanssa. Keski-Suomessa tanssi on jo vakiinnuttanut asemansa osana päiväkeskusten arkea, joten siellä en ole kohdannut yhtä paljon haasteita kuin pitkäaikaishoidossa. Toki haasteita löytyy jokaisesta vierailustani, ja näin pitääkin olla, että työni on mielekästä.

Haasteena on ollut sellaisten asukkaiden tunteiden ja mielipiteiden ymmärtäminen, jotka eivät jostain syystä kykene niitä suullisesti ilmaisemaan. Monet ovat sanoneet minulle, että kyllä sen aistii ja huomaa. Minulle tämä aistiminen on ollut aika haastavaa. Kuinka voin olla varma, että tulkitsen oikein? Muutaman kuukauden aikana en missään tapauksessa kuitenkaan opi tuntemaan kaikkia kahdeksan osaston asukkaita hyvin ja henkilökohtaisesti. Jokainen asukas ilmaisee mieltymyksensä eri tavalla ja oppiakseni tämän tavan tarvitsisin reilusti enemmän aikaa. Tässä projektissahan ehdin vierailla kullakin osastolla keskimäärin viisi kertaa. Vai olenko minä vain huono tulkitsemaan? Onko se helpompaa, kun olen vähän lähempänä asukkaiden omaa ikää. Eräänä päivänä minulla oli 76 vuoden ikäero kanssani tanssivaan asukkaaseen. Silloin tunsin itseni pikkutytöksi.

Toinen mieleeni tullut ristiriita työssäni on koskenut asukkaiden huoneita ja niissä tanssimista. Nämä mahdollisesti hyvinkin kliiniset pienet huoneet ovat heidän kotejaan tai vähintäänkin yksityisaluettaan, joten kuinka minä tuntematon tanssitaiteilija voin tunkeutua sinne lupaa kysymättä heilumaan. Eikö viimeisessä lepopaikassa enää ole lupaa valita?

Vapaus on yksi hyvinvointivaltion peruskäsitteitä, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Kukaan ei voi olla täysin vapaa ilman minkäänlaista vastuuta, mutta onko jokaisella kansalaisella niin sanottu taidevastuu. Vastuu siitä, että hänen täytyy vastaanottaa taidetta.

Yhdellä osastolla menimme yhdessä kuvataiteilijan kanssa kahden asukkaan omaan huoneeseen ilahduttamaan ja piristämään heitä. Toinen heistä oli hyvin innostunut. Mutta nyt haluan puhua siitä toisesta asukkaasta, joka koko vierailumme ajan hoki: ”Menkää pois. Minä haluan levätä. Kyllä me uskotaan, että sinä osaat tanssia. Kyllä me jo uskotaan.” Kysymys on siitä uskonko minä tekijänä häntä vai arvioinko hänen olevan kykenemätön päättämään omista asioistaan.

Joskus olen kohdannut tilanteita, joissa asukkaat ovat tulleet hyvin vastahakoisesti seuraamaan tanssiani, mutta nähtyään esitykseni muuttaneet mielipidettään asiasta. Eräs asukas oli esityksen jälkeisenä päivänä sanonut: ”Eilen minä tykkäsin vähän siitä esityksestä, mutta oikeastaan minä tykkäsin oikein paljon.”

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Juurien kuulumisia

Marraskuu syvenee ja Juuret rullaa eteenpäin. Tämän vuoden työpajat ovat hyvässä vauhdissa ja odottavat loppurytistystä ennen joululomaa.

Käsikirjoitustyöpajassa kirjoitetaan näytelmää, jonka lähtökohtana on terrorismi ja nimenomaan kotimainen terrorismi. Ensimmäinen version näytelmästä alkaa olla loppisuoralla ja seuraa aika, jossa konsultoimme näytelmän tulevaa ohjaajaa Mikko Kaukolampea tekstin tilasta. Jatkotoimenpiteet juonitaan yhdessä Mikon kanssa.

Tiistaisin ja keskiviikkoisin harjoitteleva musikaaliryhmä puolestaan juonii esitystä, jossa hahmoina pyörii tyyppejä nimeltä Saarijärvi, Karstula, Viitasaari, Hankasalmi, Jyväskylä, Muurame, Jämsä, muun muuassa. Tapahtuvat käynnistyvät yllättävästä rakkaustarinasta.

Seitsemän veljeksen joulua harjoitellaan keskiviikkoisin ja torstaisin. Seitsemän esiintyjän voimin toteutettava ääni- tanssi- teatteri- pläjäys tulee kiertämään kaikki Saarijärven seudun hoitokodit jouluviikon alussa.

Kylätyöpajoista aktiivisesti kokoontuu tällä hetkellä Peltokylän ryhmä, jossa kahdeksan osallistujan voimin on alkuun tutustuttu improvisoinnin maailmaan.

Harjoitustiloina käytämme koulujen tarjoamia mahdollisuuksia. Vuoden vaihteen jälkeen katsastetaan tilanne, josko esityskäyttöön olisi mahdollista vuokrata jokin keskustan tyhjillään olevista kiinteistöistä. Kaupungilla ei ole tarjota esityskäyttöön soveltuvaa tilaa Saarijärvi salia lukuunottamatta.

Hyvä tekemisen meininki pimeydestä huolimatta, on valloillaan Saarijärven salomailla.

maanantai 25. lokakuuta 2010

Hei.

Olen myös mukana hankkeessa, Keski-Suomen Kirjailijoiden työllistämänä. Ideana on kartoittaa äänirunouden mahdollisuuksia työpajassa valmisteltavien esitysten sekä muiden äänirunoteosten avulla. Samalla on tarkoitus laajentaa Keski-Suomen Kirjailijoiden ja erityisesti Kirjailijatalon toimintaa, niin että koettaisiin mahdollisuus tilaan, jossa eri teokset (erityisesti kirjalliset) eivät olisi niinkään lajityypillisesti eristäytyviä alueita kuin toisiaan pölyttäviä, ikään kuin lajien keskisiä välitiloja. Uskon että tämä on mahdollista juuri Jyväskylässä, jonne on viime vuosina muodostunut elävää runoutta kuunteleva ilmapiiri.

Projekti jakautuu useisiin eriäviin haaroihin, johtuen hieman erilaisista pyrkimyksistä ymmärtää runous äänenä.

-Erään improvisaatiomusiikkiin ja tanssiin keskittyneen kollektiivin kanssa teemme yhteistyötä niin, että runous on osa kokonaisuutta luentana tai puheena musiikin ja tanssin rinnalla. Luvassa on esityksiä eri puolilla. Pienemmällä kokoonpanolla esiinnymme mm. ensi perjantaina Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon Äännös! -tapahtumassa.

-Asemanttinen äänirunous keskittyy puheen ja äänteiden materiaalisiin ulottuvuuksiin, pyrkien hylkäämään kielen semanttiset puolet osittain tai kokonaan. Työpajassa valmistelemme paraikaa esitystä esitettäväksi Oriveden Opiston International Conference on Creativity and Writing -tapahtumaan, jonne saapuu myös kansainvälisiä äänirunouden tekijöitä Wienin Runouskoulusta. Esitys tullaan varmaankin toisintamaan myös Jyväskylässä.

-Työpajassa noin muuten pyrimme tekemään erityisesti äänitemuotoisia äänirunoja, käyttäen hyväksi kaikkea mahdollista tekniikkaa. Työpajaa on määrä jatkaa ainakin keväälle asti, ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.

Muita projektin osia sekä mainittujen etenemistä valotan myöhemmin.

Terveisin
Olli-Pekka