Työ tanssijana pitkäaikaishoidossa on uraauurtavaa ja näin ollen metodina on useimmiten ollutkin hyväksi havaittu kokeile, erehdy ja opi –metodi. Nopeasti olen huomannut pääpiirteittäin mikä kannattaa ja mikä ei. Nyt haluankin jakaa muutaman kohtaamani haasteen lukijoiden kanssa. Keski-Suomessa tanssi on jo vakiinnuttanut asemansa osana päiväkeskusten arkea, joten siellä en ole kohdannut yhtä paljon haasteita kuin pitkäaikaishoidossa. Toki haasteita löytyy jokaisesta vierailustani, ja näin pitääkin olla, että työni on mielekästä.
Haasteena on ollut sellaisten asukkaiden tunteiden ja mielipiteiden ymmärtäminen, jotka eivät jostain syystä kykene niitä suullisesti ilmaisemaan. Monet ovat sanoneet minulle, että kyllä sen aistii ja huomaa. Minulle tämä aistiminen on ollut aika haastavaa. Kuinka voin olla varma, että tulkitsen oikein? Muutaman kuukauden aikana en missään tapauksessa kuitenkaan opi tuntemaan kaikkia kahdeksan osaston asukkaita hyvin ja henkilökohtaisesti. Jokainen asukas ilmaisee mieltymyksensä eri tavalla ja oppiakseni tämän tavan tarvitsisin reilusti enemmän aikaa. Tässä projektissahan ehdin vierailla kullakin osastolla keskimäärin viisi kertaa. Vai olenko minä vain huono tulkitsemaan? Onko se helpompaa, kun olen vähän lähempänä asukkaiden omaa ikää. Eräänä päivänä minulla oli 76 vuoden ikäero kanssani tanssivaan asukkaaseen. Silloin tunsin itseni pikkutytöksi.
Toinen mieleeni tullut ristiriita työssäni on koskenut asukkaiden huoneita ja niissä tanssimista. Nämä mahdollisesti hyvinkin kliiniset pienet huoneet ovat heidän kotejaan tai vähintäänkin yksityisaluettaan, joten kuinka minä tuntematon tanssitaiteilija voin tunkeutua sinne lupaa kysymättä heilumaan. Eikö viimeisessä lepopaikassa enää ole lupaa valita?
Vapaus on yksi hyvinvointivaltion peruskäsitteitä, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Kukaan ei voi olla täysin vapaa ilman minkäänlaista vastuuta, mutta onko jokaisella kansalaisella niin sanottu taidevastuu. Vastuu siitä, että hänen täytyy vastaanottaa taidetta.
Yhdellä osastolla menimme yhdessä kuvataiteilijan kanssa kahden asukkaan omaan huoneeseen ilahduttamaan ja piristämään heitä. Toinen heistä oli hyvin innostunut. Mutta nyt haluan puhua siitä toisesta asukkaasta, joka koko vierailumme ajan hoki: ”Menkää pois. Minä haluan levätä. Kyllä me uskotaan, että sinä osaat tanssia. Kyllä me jo uskotaan.” Kysymys on siitä uskonko minä tekijänä häntä vai arvioinko hänen olevan kykenemätön päättämään omista asioistaan.
Joskus olen kohdannut tilanteita, joissa asukkaat ovat tulleet hyvin vastahakoisesti seuraamaan tanssiani, mutta nähtyään esitykseni muuttaneet mielipidettään asiasta. Eräs asukas oli esityksen jälkeisenä päivänä sanonut: ”Eilen minä tykkäsin vähän siitä esityksestä, mutta oikeastaan minä tykkäsin oikein paljon.”
torstai 9. joulukuuta 2010
keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Juurien kuulumisia
Marraskuu syvenee ja Juuret rullaa eteenpäin. Tämän vuoden työpajat ovat hyvässä vauhdissa ja odottavat loppurytistystä ennen joululomaa.
Käsikirjoitustyöpajassa kirjoitetaan näytelmää, jonka lähtökohtana on terrorismi ja nimenomaan kotimainen terrorismi. Ensimmäinen version näytelmästä alkaa olla loppisuoralla ja seuraa aika, jossa konsultoimme näytelmän tulevaa ohjaajaa Mikko Kaukolampea tekstin tilasta. Jatkotoimenpiteet juonitaan yhdessä Mikon kanssa.
Tiistaisin ja keskiviikkoisin harjoitteleva musikaaliryhmä puolestaan juonii esitystä, jossa hahmoina pyörii tyyppejä nimeltä Saarijärvi, Karstula, Viitasaari, Hankasalmi, Jyväskylä, Muurame, Jämsä, muun muuassa. Tapahtuvat käynnistyvät yllättävästä rakkaustarinasta.
Seitsemän veljeksen joulua harjoitellaan keskiviikkoisin ja torstaisin. Seitsemän esiintyjän voimin toteutettava ääni- tanssi- teatteri- pläjäys tulee kiertämään kaikki Saarijärven seudun hoitokodit jouluviikon alussa.
Kylätyöpajoista aktiivisesti kokoontuu tällä hetkellä Peltokylän ryhmä, jossa kahdeksan osallistujan voimin on alkuun tutustuttu improvisoinnin maailmaan.
Harjoitustiloina käytämme koulujen tarjoamia mahdollisuuksia. Vuoden vaihteen jälkeen katsastetaan tilanne, josko esityskäyttöön olisi mahdollista vuokrata jokin keskustan tyhjillään olevista kiinteistöistä. Kaupungilla ei ole tarjota esityskäyttöön soveltuvaa tilaa Saarijärvi salia lukuunottamatta.
Hyvä tekemisen meininki pimeydestä huolimatta, on valloillaan Saarijärven salomailla.
Käsikirjoitustyöpajassa kirjoitetaan näytelmää, jonka lähtökohtana on terrorismi ja nimenomaan kotimainen terrorismi. Ensimmäinen version näytelmästä alkaa olla loppisuoralla ja seuraa aika, jossa konsultoimme näytelmän tulevaa ohjaajaa Mikko Kaukolampea tekstin tilasta. Jatkotoimenpiteet juonitaan yhdessä Mikon kanssa.
Tiistaisin ja keskiviikkoisin harjoitteleva musikaaliryhmä puolestaan juonii esitystä, jossa hahmoina pyörii tyyppejä nimeltä Saarijärvi, Karstula, Viitasaari, Hankasalmi, Jyväskylä, Muurame, Jämsä, muun muuassa. Tapahtuvat käynnistyvät yllättävästä rakkaustarinasta.
Seitsemän veljeksen joulua harjoitellaan keskiviikkoisin ja torstaisin. Seitsemän esiintyjän voimin toteutettava ääni- tanssi- teatteri- pläjäys tulee kiertämään kaikki Saarijärven seudun hoitokodit jouluviikon alussa.
Kylätyöpajoista aktiivisesti kokoontuu tällä hetkellä Peltokylän ryhmä, jossa kahdeksan osallistujan voimin on alkuun tutustuttu improvisoinnin maailmaan.
Harjoitustiloina käytämme koulujen tarjoamia mahdollisuuksia. Vuoden vaihteen jälkeen katsastetaan tilanne, josko esityskäyttöön olisi mahdollista vuokrata jokin keskustan tyhjillään olevista kiinteistöistä. Kaupungilla ei ole tarjota esityskäyttöön soveltuvaa tilaa Saarijärvi salia lukuunottamatta.
Hyvä tekemisen meininki pimeydestä huolimatta, on valloillaan Saarijärven salomailla.
maanantai 25. lokakuuta 2010
Hei.
Olen myös mukana hankkeessa, Keski-Suomen Kirjailijoiden työllistämänä. Ideana on kartoittaa äänirunouden mahdollisuuksia työpajassa valmisteltavien esitysten sekä muiden äänirunoteosten avulla. Samalla on tarkoitus laajentaa Keski-Suomen Kirjailijoiden ja erityisesti Kirjailijatalon toimintaa, niin että koettaisiin mahdollisuus tilaan, jossa eri teokset (erityisesti kirjalliset) eivät olisi niinkään lajityypillisesti eristäytyviä alueita kuin toisiaan pölyttäviä, ikään kuin lajien keskisiä välitiloja. Uskon että tämä on mahdollista juuri Jyväskylässä, jonne on viime vuosina muodostunut elävää runoutta kuunteleva ilmapiiri.
Projekti jakautuu useisiin eriäviin haaroihin, johtuen hieman erilaisista pyrkimyksistä ymmärtää runous äänenä.
-Erään improvisaatiomusiikkiin ja tanssiin keskittyneen kollektiivin kanssa teemme yhteistyötä niin, että runous on osa kokonaisuutta luentana tai puheena musiikin ja tanssin rinnalla. Luvassa on esityksiä eri puolilla. Pienemmällä kokoonpanolla esiinnymme mm. ensi perjantaina Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon Äännös! -tapahtumassa.
-Asemanttinen äänirunous keskittyy puheen ja äänteiden materiaalisiin ulottuvuuksiin, pyrkien hylkäämään kielen semanttiset puolet osittain tai kokonaan. Työpajassa valmistelemme paraikaa esitystä esitettäväksi Oriveden Opiston International Conference on Creativity and Writing -tapahtumaan, jonne saapuu myös kansainvälisiä äänirunouden tekijöitä Wienin Runouskoulusta. Esitys tullaan varmaankin toisintamaan myös Jyväskylässä.
-Työpajassa noin muuten pyrimme tekemään erityisesti äänitemuotoisia äänirunoja, käyttäen hyväksi kaikkea mahdollista tekniikkaa. Työpajaa on määrä jatkaa ainakin keväälle asti, ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.
Muita projektin osia sekä mainittujen etenemistä valotan myöhemmin.
Terveisin
Olli-Pekka
Olen myös mukana hankkeessa, Keski-Suomen Kirjailijoiden työllistämänä. Ideana on kartoittaa äänirunouden mahdollisuuksia työpajassa valmisteltavien esitysten sekä muiden äänirunoteosten avulla. Samalla on tarkoitus laajentaa Keski-Suomen Kirjailijoiden ja erityisesti Kirjailijatalon toimintaa, niin että koettaisiin mahdollisuus tilaan, jossa eri teokset (erityisesti kirjalliset) eivät olisi niinkään lajityypillisesti eristäytyviä alueita kuin toisiaan pölyttäviä, ikään kuin lajien keskisiä välitiloja. Uskon että tämä on mahdollista juuri Jyväskylässä, jonne on viime vuosina muodostunut elävää runoutta kuunteleva ilmapiiri.
Projekti jakautuu useisiin eriäviin haaroihin, johtuen hieman erilaisista pyrkimyksistä ymmärtää runous äänenä.
-Erään improvisaatiomusiikkiin ja tanssiin keskittyneen kollektiivin kanssa teemme yhteistyötä niin, että runous on osa kokonaisuutta luentana tai puheena musiikin ja tanssin rinnalla. Luvassa on esityksiä eri puolilla. Pienemmällä kokoonpanolla esiinnymme mm. ensi perjantaina Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museon Äännös! -tapahtumassa.
-Asemanttinen äänirunous keskittyy puheen ja äänteiden materiaalisiin ulottuvuuksiin, pyrkien hylkäämään kielen semanttiset puolet osittain tai kokonaan. Työpajassa valmistelemme paraikaa esitystä esitettäväksi Oriveden Opiston International Conference on Creativity and Writing -tapahtumaan, jonne saapuu myös kansainvälisiä äänirunouden tekijöitä Wienin Runouskoulusta. Esitys tullaan varmaankin toisintamaan myös Jyväskylässä.
-Työpajassa noin muuten pyrimme tekemään erityisesti äänitemuotoisia äänirunoja, käyttäen hyväksi kaikkea mahdollista tekniikkaa. Työpajaa on määrä jatkaa ainakin keväälle asti, ja se on avoin kaikille kiinnostuneille.
Muita projektin osia sekä mainittujen etenemistä valotan myöhemmin.
Terveisin
Olli-Pekka
perjantai 15. lokakuuta 2010
Juurien tilasta
Olen nyt kaksi viikkoa toiminut Juuret- projektin tuottaja ⎯ ohjaajana. Jo nyt voin todeta, että taidetoimikunnan apuraha on hyvällä tavalla mahdollistanut asioiden järjestäytyneemmän hoitamisen.
Projektimme päärahoitus tulee Suomen kulttuurirahaston Myrsky-hankkeesta, jonka perimmäinen tarkoitus on tarjota nuorille mielekästä toimintaa ja uutta sisältöä elämään kulttuurin ja taiteen avulla. Meillä tämä tarkoittaa jatkuvaa esityksiin tähtäävää harjoitustoimintaa sekä työpajatoimintaa, jossa ei välttämättä valmisteta mitään valmista esitystä. Hieman kliseisesti voisi todeta, että kaikessa toiminnassa periaatteena on, että prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos ja lopputulos on aina prosessinsa näköinen. Esitykset rakennetaan nuorten lähtökohdista. Ohjaajien tehtävä on saattaa osallistujia innokkaasti matkaan ja tarjota ammattitaitonsa ideoiden toteuttamiseen.
Haaveenani olisi, että jokaisella alueen nuorella olisi asuinpaikasta tai elämäntilanteesta huolimatta mahdollisuus harrastaa esittäviä taiteita. Tätä olemme lähteneet toteuttamaan paitsi keskustan alueella, myös sivukylillä. Aiemmin olemme vetäneet työpajoja Kalmarin ja Lanneveden alueilla ja nyt on alkamassa pajat Peltokylällä ja Linnankylällä. Seudut ovat valikoituneet sen mukaan, ettei alueella ole jo valmiiksi esitystaiteellista harrastustarjontaa.
Tämän puolivuotisen tarkoitus olisi luoda Juurille sellaiset pohjat, jolta toimintaa voitaisiin ensi vuonna loppuvan rahoituksen jälkeen jatkaa. Yksi tärkeimmistä asioista tällä tiellä on tila. Tällä hetkellä saamme käyttää lukion taideaineitten yläkerrassa sijaitsevaa luokkaa. Tila ei kuitenkaan ole ongelmaton ensinnäkään siksi, että se sijaitsee koululla. Profiloituminen koulun yhteyteen luo toiminnalle kerhomaisen leiman, eikä tilaan synny suhdetta, joka edesauttaisi vakiintuvaa toimintaa. Toisekseen ilmanlaatu ei kaikkia kriteereitä täytä. Kolmanneksi tila on esitystoimintaan kelpaamaton.
Keväällä olin toiveikas kaupungin omistaman, aikaisemmin työttömien kahvilana toimineen tilan suhteeen. Sitä käytännössä lupailtiin käyttöömme, ellei muuta tarvetta löytyisi. Nyt syksystä alkaen tila on toiminut kaupungin talonmiehen varastona. Että näin.
Kertoilen jatkossa kuinka homma etenee. Varsinaiseen toimintaamme voi käydä tutustumassa täällä: www.hysterianjuuret.blogspot.com
t,pasi
ps. Pari kuvaa viime vuoden musikaalista Kenkää!.Kuvat on ottanut Vesa Minkkinen.
Projektimme päärahoitus tulee Suomen kulttuurirahaston Myrsky-hankkeesta, jonka perimmäinen tarkoitus on tarjota nuorille mielekästä toimintaa ja uutta sisältöä elämään kulttuurin ja taiteen avulla. Meillä tämä tarkoittaa jatkuvaa esityksiin tähtäävää harjoitustoimintaa sekä työpajatoimintaa, jossa ei välttämättä valmisteta mitään valmista esitystä. Hieman kliseisesti voisi todeta, että kaikessa toiminnassa periaatteena on, että prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos ja lopputulos on aina prosessinsa näköinen. Esitykset rakennetaan nuorten lähtökohdista. Ohjaajien tehtävä on saattaa osallistujia innokkaasti matkaan ja tarjota ammattitaitonsa ideoiden toteuttamiseen.
Haaveenani olisi, että jokaisella alueen nuorella olisi asuinpaikasta tai elämäntilanteesta huolimatta mahdollisuus harrastaa esittäviä taiteita. Tätä olemme lähteneet toteuttamaan paitsi keskustan alueella, myös sivukylillä. Aiemmin olemme vetäneet työpajoja Kalmarin ja Lanneveden alueilla ja nyt on alkamassa pajat Peltokylällä ja Linnankylällä. Seudut ovat valikoituneet sen mukaan, ettei alueella ole jo valmiiksi esitystaiteellista harrastustarjontaa.
Tämän puolivuotisen tarkoitus olisi luoda Juurille sellaiset pohjat, jolta toimintaa voitaisiin ensi vuonna loppuvan rahoituksen jälkeen jatkaa. Yksi tärkeimmistä asioista tällä tiellä on tila. Tällä hetkellä saamme käyttää lukion taideaineitten yläkerrassa sijaitsevaa luokkaa. Tila ei kuitenkaan ole ongelmaton ensinnäkään siksi, että se sijaitsee koululla. Profiloituminen koulun yhteyteen luo toiminnalle kerhomaisen leiman, eikä tilaan synny suhdetta, joka edesauttaisi vakiintuvaa toimintaa. Toisekseen ilmanlaatu ei kaikkia kriteereitä täytä. Kolmanneksi tila on esitystoimintaan kelpaamaton.
Keväällä olin toiveikas kaupungin omistaman, aikaisemmin työttömien kahvilana toimineen tilan suhteeen. Sitä käytännössä lupailtiin käyttöömme, ellei muuta tarvetta löytyisi. Nyt syksystä alkaen tila on toiminut kaupungin talonmiehen varastona. Että näin.
Kertoilen jatkossa kuinka homma etenee. Varsinaiseen toimintaamme voi käydä tutustumassa täällä: www.hysterianjuuret.blogspot.com
t,pasi
ps. Pari kuvaa viime vuoden musikaalista Kenkää!.Kuvat on ottanut Vesa Minkkinen.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
"Minä näin, kun sinä kuiskasit minulle."
Olen esittänyt soolokoreografiaani Tunsitko minun kuiskailevan? parin viikon ajan ympäri Jyväskylää eri päiväkeskuksissa. Teos on ollut monille asukkaille ensimmäinen kosketus nykytanssiin ja ehkäpä sen vuoksi aiheuttanut paljon puhetta ja mielipiteitä. Eräs herrasmies totesi esitykseni jälkeen, että minä näin, kun sinä kuiskasit minulle. Juuri siihen minä pyrin, että jokainen asukas henkilökohtaisesti voisi tuntea liikkeeni kautta kuiskaukseni.
Tunsitko minun kuiskailevan -teos on kantaesitetty noin vuosi sitten steinerkoululiikkeen juhlatapahtumassa Tampereella. Sen jälkeen olen esittänyt teosta hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa esimerkiksi Läntisen tanssin aluekeskuksen tanssivassa joulukalenterissa, UudenPolvenMuseo -tanssitapahtumassa ja N0LLAPiSTEESTÄ-tanssitapahtumassa. Teokseen liittyy olennaisesti vuorovaikutteisuus ja yleisön osallistaminen. Alun perin teos on tehty tanssittavaksi ison paperin päällä. Ennen teoksen alkua yleisö on saanut halutessaan värittää paperia. Näistä väreistä ja tunnelmista olen sitten saanut inspiraation kulloiseenkin esitykseen. Teoksen aikana olen myös itse jatkanut paperille syntyvää taideteosta eteenpäin. Ikäihmisten kanssa värittäminen lattialla ei kuitenkaan onnistu. Jouduinkin miettimään uudelleen, miten teokseen liittyvän vuorovaikutteisuuden voisi toteuttaa ikäihmisten kanssa.
Kokeilin perjantaina 1.10.2010 Väinönkadun päiväkeskuksessa kierrättää piirustusalustalle laitettuja papereita asukkailla. Jokainen sai mahdollisuuden värittää tai piirtää paperille mitä tahtoi. Tähän meni aika paljon aikaa, mutta mielestäni se kannatti. Kaikki mukana olleet asukkaat tekivät paperille vähintäänkin hennon viivan lukuun ottamatta yhtä rouvaa, joka päätti syödä kynän. Onneksi käytän kasviperäisiä mehiläisvahoja, jotka eivät ole myrkyllisiä.
Yhdistämällä piirtämisen teokseen ennen tanssiani säilytin sen alkuperäisen rakenteen. Olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö piirtäminen ikäihmisille suunnatuissa esityksissä olla jälkeenpäin. Näin asukkaat voisivat piirtää paperille teoksen tunnelmia. Piirtämisessä toteutuu hyvällä tavalla jokaisen paikalla olevan huomioiminen ja näkeminen. Kaikki eivät osaa sanallistaa näkemäänsä, joten sen vuoksi piirtäminen voisi olla parempi jälkeenpäin. Näin nekin, jotka eivät sanallisesti osaa kokemaansa avata saisivat tilaisuuden jakaa tuntemuksensa. Toisille taas teoksesta puhuminen oli helppoa ja mieluisaa. Eräskin rouva maalaili pitkään mielikuvia näkemästään: ”On kesä ja sellainen kaunis kukkaniitty. Sinä siellä perhosena tanssimassa...”
Olen toteuttanut tätä näkemiseksi tulemisen periaatetta myös alkutervehdyksessä. Ensimmäisellä käynnilläni tervehdin jokaista kädestä pitäen tullessa ja lähtiessä. Toisella tapaamiskerralla tervehdyksen jälkeen teen jokaisen kanssa liikevuoropuhelun. Aloitimme yhdellä liikkeellä; minä tein jonkun liikkeen, johon asukas vastasi omalla liikkeellään. Haluan jokaisella vierailullani tehdä asukkaille nykytanssia tutuksi pikku hiljaa. Se lähtee siitä, että jokainen tuottaa edes yhden liikkeen omasta kehostaan minun liikkumiseni katselun lisäksi.
Palatakseni vielä sooloteokseeni eläytymiseen kerron vielä eräästä virkeästä rouvasta, joka eli kaikki teoksen tunnelmat kanssani. Käytän liikkeen lisäksi teoksessani tekstiä, jossa loppupuolella kyselen, että miksei kukaan varoittanut minua. Tämä kyseinen rouva vastasi minulle kovaan ääneen: ”Olisinhan minä varoittanut, jos olisin tiennyt. Enhän minä mitenkään voinut tietää.”
Tunsitko minun kuiskailevan -teos on kantaesitetty noin vuosi sitten steinerkoululiikkeen juhlatapahtumassa Tampereella. Sen jälkeen olen esittänyt teosta hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa esimerkiksi Läntisen tanssin aluekeskuksen tanssivassa joulukalenterissa, UudenPolvenMuseo -tanssitapahtumassa ja N0LLAPiSTEESTÄ-tanssitapahtumassa. Teokseen liittyy olennaisesti vuorovaikutteisuus ja yleisön osallistaminen. Alun perin teos on tehty tanssittavaksi ison paperin päällä. Ennen teoksen alkua yleisö on saanut halutessaan värittää paperia. Näistä väreistä ja tunnelmista olen sitten saanut inspiraation kulloiseenkin esitykseen. Teoksen aikana olen myös itse jatkanut paperille syntyvää taideteosta eteenpäin. Ikäihmisten kanssa värittäminen lattialla ei kuitenkaan onnistu. Jouduinkin miettimään uudelleen, miten teokseen liittyvän vuorovaikutteisuuden voisi toteuttaa ikäihmisten kanssa.
Kokeilin perjantaina 1.10.2010 Väinönkadun päiväkeskuksessa kierrättää piirustusalustalle laitettuja papereita asukkailla. Jokainen sai mahdollisuuden värittää tai piirtää paperille mitä tahtoi. Tähän meni aika paljon aikaa, mutta mielestäni se kannatti. Kaikki mukana olleet asukkaat tekivät paperille vähintäänkin hennon viivan lukuun ottamatta yhtä rouvaa, joka päätti syödä kynän. Onneksi käytän kasviperäisiä mehiläisvahoja, jotka eivät ole myrkyllisiä.
Yhdistämällä piirtämisen teokseen ennen tanssiani säilytin sen alkuperäisen rakenteen. Olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö piirtäminen ikäihmisille suunnatuissa esityksissä olla jälkeenpäin. Näin asukkaat voisivat piirtää paperille teoksen tunnelmia. Piirtämisessä toteutuu hyvällä tavalla jokaisen paikalla olevan huomioiminen ja näkeminen. Kaikki eivät osaa sanallistaa näkemäänsä, joten sen vuoksi piirtäminen voisi olla parempi jälkeenpäin. Näin nekin, jotka eivät sanallisesti osaa kokemaansa avata saisivat tilaisuuden jakaa tuntemuksensa. Toisille taas teoksesta puhuminen oli helppoa ja mieluisaa. Eräskin rouva maalaili pitkään mielikuvia näkemästään: ”On kesä ja sellainen kaunis kukkaniitty. Sinä siellä perhosena tanssimassa...”
Olen toteuttanut tätä näkemiseksi tulemisen periaatetta myös alkutervehdyksessä. Ensimmäisellä käynnilläni tervehdin jokaista kädestä pitäen tullessa ja lähtiessä. Toisella tapaamiskerralla tervehdyksen jälkeen teen jokaisen kanssa liikevuoropuhelun. Aloitimme yhdellä liikkeellä; minä tein jonkun liikkeen, johon asukas vastasi omalla liikkeellään. Haluan jokaisella vierailullani tehdä asukkaille nykytanssia tutuksi pikku hiljaa. Se lähtee siitä, että jokainen tuottaa edes yhden liikkeen omasta kehostaan minun liikkumiseni katselun lisäksi.
Palatakseni vielä sooloteokseeni eläytymiseen kerron vielä eräästä virkeästä rouvasta, joka eli kaikki teoksen tunnelmat kanssani. Käytän liikkeen lisäksi teoksessani tekstiä, jossa loppupuolella kyselen, että miksei kukaan varoittanut minua. Tämä kyseinen rouva vastasi minulle kovaan ääneen: ”Olisinhan minä varoittanut, jos olisin tiennyt. Enhän minä mitenkään voinut tietää.”
maanantai 4. lokakuuta 2010
JUURET
Heippatirallaa!
Olen Pasi Saarinen, 29- vuotias Teatteri-ilmaisun ohjaaja. Toimin seuraavat kuusi kuukautta Keski-Suomen taidetoimikunnan tuella Art Hysterian Juuret- projektin tuottaja ⎯ ohjaajana.
Art Hysteria on Saarijärven seudulla toimiva ammattitaitelijoiden yhdistys, joka pyrkii järjestämään tapahtumia, koulutusta ja toimimaan kanavana, jonka kautta jäsenet voivat toteuttaa ideoitaan.
Juuret on kolmivuotinen (2009-2011) esitystaiteellinen projekti, joka on suunnattu 13-17-vuotiaille nuorille. Projektissa tehdään 5-6 ensi-iltaa vuodessa, nuorten lähtökohdista, ammattilaisten ohjauksessa. Jonkin verran järjestämme myös esityksiin tähtäämättömiä työpajoja. Päärahoitus projektiin tulee Suomen kulttuurirahaston Myrsky-hankkeesta. Muita yhteistyökumppaneita taidetoimikunnan ohella ovat Saarijärven kansalaisopisto, Saarijärven keskuskoulu ja monet kylätoimikunnat ja yhdistykset.
Juuret on toiminut puolitoista vuotta ja mukana on ollut yli 80 nuorta. Esityksiä on nähnyt yli 500 samanikäsitä nuorta.
Uusi kausi alkaa nyt lokakuun alusta. Tarkemmin tulevasta voi lukea täältä :http://hysterianjuuret.blogspot.com/
Palaamisiin,
Pasi
Olen Pasi Saarinen, 29- vuotias Teatteri-ilmaisun ohjaaja. Toimin seuraavat kuusi kuukautta Keski-Suomen taidetoimikunnan tuella Art Hysterian Juuret- projektin tuottaja ⎯ ohjaajana.
Art Hysteria on Saarijärven seudulla toimiva ammattitaitelijoiden yhdistys, joka pyrkii järjestämään tapahtumia, koulutusta ja toimimaan kanavana, jonka kautta jäsenet voivat toteuttaa ideoitaan.
Juuret on kolmivuotinen (2009-2011) esitystaiteellinen projekti, joka on suunnattu 13-17-vuotiaille nuorille. Projektissa tehdään 5-6 ensi-iltaa vuodessa, nuorten lähtökohdista, ammattilaisten ohjauksessa. Jonkin verran järjestämme myös esityksiin tähtäämättömiä työpajoja. Päärahoitus projektiin tulee Suomen kulttuurirahaston Myrsky-hankkeesta. Muita yhteistyökumppaneita taidetoimikunnan ohella ovat Saarijärven kansalaisopisto, Saarijärven keskuskoulu ja monet kylätoimikunnat ja yhdistykset.
Juuret on toiminut puolitoista vuotta ja mukana on ollut yli 80 nuorta. Esityksiä on nähnyt yli 500 samanikäsitä nuorta.
Uusi kausi alkaa nyt lokakuun alusta. Tarkemmin tulevasta voi lukea täältä :http://hysterianjuuret.blogspot.com/
Palaamisiin,
Pasi
maanantai 27. syyskuuta 2010
Liikettä pitkäaikaishoidossa ja päiväkeskuksissa
Olen 21-vuotias tanssija, joka on palkattu Keski-Suomen tanssin keskukselle työskentelemään ikäihmisten kanssa marraskuun loppuun saakka. Uskon, että jokainen ihminen voi löytää tanssin kautta elämyksiä ja unelmia tai pieniä ilon pilkahduksia, jos vain antaa tanssille mahdollisuuden.
Uuden työn aloittaminen on aina jännittävää ja kutkuttavaa yhtä aikaa. Minun uusi työni on ympäri Jyväskylää pitkäaikaissairaiden osastoilla ja päiväkeskuksissa. Olen yksi niistä onnekkaista alle 30-vuotiaista taiteilijoista, jotka on palkattu kulttuurista hyvinvointia -hankkeisiin.
Työnkuvani on esiintyminen ja teoksiin liittyvän osallistavan toiminnan ohjaaminen pitkäaikaissairaidenosastojen ja päiväkeskusten asukkaille. Lisäksi teen kuvataiteilijan kanssa poikkitaiteellisia kokeiluja ja järjestän pieniä tanssihetkiä asukkaille.
Aion esittää asukkaille valmista nykytanssisooloani Tunsitko minun kuiskailevan, jota olen aikaisemmin esittänyt erilaisissa juhlissa ja tapahtumissa. Viimeksi sooloni nähtiin UudenPolvenMuseon tanssitapahtumassa Säynätsalossa elokuussa. Lisäksi työstän uutta nykytanssisooloa asukkaita varten, joka on tällä hetkellä vielä sarja irrallisia liikefraaseja, ajatuksia ja tunnelmia. Rakennan teosta pikku hiljaa ja otan asukkaat mukaan prosessiin. Haluaisin tehdä teoksen, jossa omat ja asukkaiden muistot rakentaisivat kauniin syksyisen kokonaisuuden.
Ensimmäiset työviikkoni ovat olleet lähinnä tutustumista ja suunnittelemista sekä verkoston rakentamista. Olen myös tavannut ikäihmisten kanssa työskennelleitä kollegoja, jotka ovat antaneet minulle mahdollisuuden kurkistaa heidän työhönsä. Nämä hetket ovat olleet minulle arvokkaita, koska nuoresta iästäni johtuen en ole vielä ehtinyt hirveästi tekemään töitä soveltavan tanssin kentällä. Muutamana päivänä olen jo päässyt tanssimaan asukkaille, mutta siitä kerron enemmän seuraavassa tekstissäni.
Odotan työltäni mielenkiintoisia oivalluksia, ikimuistoisia kokemuksia ja kohtaamisia, jotka koskettavat.
-Elsa H.
perjantai 24. syyskuuta 2010
Pakosuunnitelmia
Terve
Olen Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia-hankkeen kautta kuvataiteilijana Jyväskylän vanhusten pitkäaikaishoidon osastoilla. Työni aloitin 16.8.2010 ja kokonaisuudessaan pesti kestää puolisen vuotta.
Ensimmäiset viikot työssäni menivät hyvin pitkälti osastoja opettellessa ja pikku hiljaa asukkaiden kanssa tutuiksi tulemisella. Selvä juttu tietenkin, että virkeimpien asukkaiden kanssa on ollut helpointa aloittaa, joten tähän mennessä heidän kanssaan olen eniten työskennellyt. Alusta lähtien olen kuljettanut lehtiötä, kynää ja vesivärejä mukanani ja joka päivä on jonkinlainen kuva syntynyt - joko minun tai asukkaan toimesta.
Tähän mennessä olen mm. tehnyt asukkaista kasvokuvia, maalannut yhden päiväsalin seinän sekä kutsunut lastentarhan lapsia maalaamaan toisen päiväsalin seinän, mukana on joka kerta ollut asukkaita, ellei itse tekemällä niin ainakin seuraamalla tapahtumia sivusta. Muutamia kertoja olen saanut asukkaan itsensä piirrustamaan tai maalaamaan, mutta useimmat eivät halua sitä tehdä koska eivät ole aikaisemminkaan piirtäneet. Enkä haluaisi pakottaakaan, koska paikka on heidän kotinsa. Parhaat ja palkitsevimmat tilanteet ovat syntyneet spontaanisti kun huomaa saaneensa asukkaan innostumaan, ja taas valmiiksi suunniteltu ei välttämättä ole onnistunutkaan kun kukaan asukkaista ei satu olemaan sillä tuulella mitä minä olin suunnitellut tekeväni heidän kanssaan. Joka päivä on arvoitus ja eikä kiroilultakaan ole vältytty tai itse asiassa juuri se on johdattanut meitä myös eteen päin.
Parhaimmillaan asukas on alkanut piirtää melkein omasta tahdostaan kun on ensin esimerkiksi miettinyt pakosuunnitelmaansa kuinka pääsisi takaisin Karjalan suuntaan kotiinsa ja yleensäkin miettinyt aikaisempaa kotiaan yms. ja olen antanut paperin ja kynän siinä vaiheessa käteen, että piirräppä tuo kaikki tähän. Ne ovat mielenkiintoisia hetkiä. Samalla saa kuulla myös piirrustuksessa/maalauksessa olevien eri alueiden merkityksen ja tarinan. Pitkiä tarinoita tulee myös samalla kun maalaan esim. asukkaan kasvokuvaa ja keskustelemme samalla. Useimmiten olen tullut jekutetuksi ja tarina onkin täysin keksitty, mutta eihän se ole olennaista, hienoa kun mielikuvitus keksii uuden tarinan unohdetun tilalle.
Myönteistä palautetta minulle on tullut useimmiten joko asukkaiden tai heidän omaisten taholta, että piristää päivää kun on vaihtelua päiväjärjestyksessä ja kun ovat saaneet esim. kasvokuvan itselleen. Eniten kommentteja, ja ristiriitaisia sellaisia, on herättänyt seinään aloittamani maalaus, mutta minua mielleyttää kovin se tieto että tykkääjät ovat olleet asukkaita.
Tästä jatketaan hommia ja katsotaan mitä seuraavaksi keksimme...
- Heidi, kuvataiteilija
Olen Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia-hankkeen kautta kuvataiteilijana Jyväskylän vanhusten pitkäaikaishoidon osastoilla. Työni aloitin 16.8.2010 ja kokonaisuudessaan pesti kestää puolisen vuotta.
Ensimmäiset viikot työssäni menivät hyvin pitkälti osastoja opettellessa ja pikku hiljaa asukkaiden kanssa tutuiksi tulemisella. Selvä juttu tietenkin, että virkeimpien asukkaiden kanssa on ollut helpointa aloittaa, joten tähän mennessä heidän kanssaan olen eniten työskennellyt. Alusta lähtien olen kuljettanut lehtiötä, kynää ja vesivärejä mukanani ja joka päivä on jonkinlainen kuva syntynyt - joko minun tai asukkaan toimesta.
Tähän mennessä olen mm. tehnyt asukkaista kasvokuvia, maalannut yhden päiväsalin seinän sekä kutsunut lastentarhan lapsia maalaamaan toisen päiväsalin seinän, mukana on joka kerta ollut asukkaita, ellei itse tekemällä niin ainakin seuraamalla tapahtumia sivusta. Muutamia kertoja olen saanut asukkaan itsensä piirrustamaan tai maalaamaan, mutta useimmat eivät halua sitä tehdä koska eivät ole aikaisemminkaan piirtäneet. Enkä haluaisi pakottaakaan, koska paikka on heidän kotinsa. Parhaat ja palkitsevimmat tilanteet ovat syntyneet spontaanisti kun huomaa saaneensa asukkaan innostumaan, ja taas valmiiksi suunniteltu ei välttämättä ole onnistunutkaan kun kukaan asukkaista ei satu olemaan sillä tuulella mitä minä olin suunnitellut tekeväni heidän kanssaan. Joka päivä on arvoitus ja eikä kiroilultakaan ole vältytty tai itse asiassa juuri se on johdattanut meitä myös eteen päin.
Parhaimmillaan asukas on alkanut piirtää melkein omasta tahdostaan kun on ensin esimerkiksi miettinyt pakosuunnitelmaansa kuinka pääsisi takaisin Karjalan suuntaan kotiinsa ja yleensäkin miettinyt aikaisempaa kotiaan yms. ja olen antanut paperin ja kynän siinä vaiheessa käteen, että piirräppä tuo kaikki tähän. Ne ovat mielenkiintoisia hetkiä. Samalla saa kuulla myös piirrustuksessa/maalauksessa olevien eri alueiden merkityksen ja tarinan. Pitkiä tarinoita tulee myös samalla kun maalaan esim. asukkaan kasvokuvaa ja keskustelemme samalla. Useimmiten olen tullut jekutetuksi ja tarina onkin täysin keksitty, mutta eihän se ole olennaista, hienoa kun mielikuvitus keksii uuden tarinan unohdetun tilalle.
Myönteistä palautetta minulle on tullut useimmiten joko asukkaiden tai heidän omaisten taholta, että piristää päivää kun on vaihtelua päiväjärjestyksessä ja kun ovat saaneet esim. kasvokuvan itselleen. Eniten kommentteja, ja ristiriitaisia sellaisia, on herättänyt seinään aloittamani maalaus, mutta minua mielleyttää kovin se tieto että tykkääjät ovat olleet asukkaita.
Tästä jatketaan hommia ja katsotaan mitä seuraavaksi keksimme...
- Heidi, kuvataiteilija
maanantai 13. syyskuuta 2010
Unelmapaja
Hei!
Olen yksi meistä, jotka saimme iloksemme hankkeemme läpi Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ideahaussa. Hankkeeni pyrkimyksenä on lisätä lastenkoti Aura Oy:n asukkaiden hyvinvointia. Ohjaamieni sanataidepajojen tarkoitus on auttaa lapsia ja nuoria antamaan sanat unelmilleen.
"Tulevaisuus on niiden, jotka uskovat unelmiinsa.", sanotaan.
Oma unelmani on toteutunut: sain toiveideni mukaisen työpaikan.
Seuraavaksi tehtäväni onkin käyttää toimintatarmoni traumatisoituneiden kanssaihmisten hyväksi.
Olen työskennellyt 1.9. alkaen n.5-6 tuntia päivässä Aura Oy:n kaikkiaan neljässä eri yksikössä, joista kaikki sijaitsevat Keski-Suomessa: Aisa Mäyrämäellä, Aalto Hankasalmella ja Aura ja Alkula Keljonlahdella. Lisäksi saan käyttää Puutarhakadulla sijaitsevaa toimisto- ja kerhotila Alvaa.
Ensimmäiset viikot ovat olleet haistelua ja maistelua: tutustun eri yksiköihin ja yksilöihin ja pyrin luomaan toimintaa vaistoamieni tarpeiden pohjalta. Tähän mennessä olen pitänyt jo kaksi pajaakin. Kärsivällisyyttä kysyy se, että kaikkien ryhmien kokoonpanot elävät vielä. Tulevaisuudessa ryhmien on tarkoitus toimia suljetun ryhmän periaatteella, se tukee luottamuksellisuutta. On haastavaa samanaikaisesti suunnitella ja olla jatkuvasti valmis perustavanlaatuisiin muutoksiin, kuten: "Tämä nuori ei tulekaan, hänellä on huono päivä." tai "Tällä lapsella onkin samaan aikaan parkour." Tässä vaiheessa tiivis yhteistyö kunkin yksikön johtajan kanssa on kaikki kaikessa. Silti johtajakaan ei välttämättä tunne lasta arkitasolla. Parhaan tuen olenkin saanut lasten oma-aikuisten kanssa käymistäni syvällisistä keskusteluista. Kuuntelen herkällä korvalla, mitä kukin lapsi ja nuori on kokenut, ja mistä voisi pitää, tutkaillaan lukujärjestykset, kartoitetaan muut harrastukset ja mietitään löytyisikö sanataideharrastukselle vielä jostain sopiva kolo.
Jossain se tuottaa tulosta, jossain ei.
Jos varsinaista ryhmää ei synny, (ketäänhän ei pakoteta), harkitsen myös yksilötapaamisten mahdollisuutta. Useiden nuorten kohdalla "yksityispraktiikka" voisi toimia jopa ryhmää paremmin. Kahdenkeskeisissä, kirjallisuusterapian periaatteita noudattavissa tapaamisessa luottamuksellinen ilmapiiri ja hienotunteisuus loisivat pohjaa todellisten tarinoiden esiintulolle. Näin esimerkiksi kirjan kirjoittamisesta unelmoiva tai omasta voimauttavasta elokuvasta kiinnostunut saisi parhaimman mahdollisen tuen unelmansa toteuttamiseen.
Vuorovaikutustilanteessa lapsi ja nuori itse saisi valita tekstinsä / produktionsa näkökulman. Ohjaajana tehtäväni olisi vain auttaa mielikuvia syntymään ja muodostamaan tarinan.
Alkuperäisen sopimuksen mukaan tulin yritykseen pitämään sanataideryhmiä. Tänään keskustelen kehitysjohtajan kanssa, voidaanko tästä alkuperäisestä ajatuksesta poiketa eli voinko alkaakin järjestää kerhotiloissa kahdenkeskeisiä ohjaustuokioita. Mietimme yhdessä vielä aiempaa viisaampina, millaiset toimintamuodot tähänastisen tietomme pohjalta tukisivat parhaiten näiden lasten ja nuorten tarpeita.
Oman käsitykseni mukaan kahdenkeskeisessä ohjaustilanteessa pääsisin lähemmäs kunkin yksilön minäkuvaan sisältyvää tunneainesta.
Pauliina K.
Olen yksi meistä, jotka saimme iloksemme hankkeemme läpi Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -ideahaussa. Hankkeeni pyrkimyksenä on lisätä lastenkoti Aura Oy:n asukkaiden hyvinvointia. Ohjaamieni sanataidepajojen tarkoitus on auttaa lapsia ja nuoria antamaan sanat unelmilleen.
"Tulevaisuus on niiden, jotka uskovat unelmiinsa.", sanotaan.
Oma unelmani on toteutunut: sain toiveideni mukaisen työpaikan.
Seuraavaksi tehtäväni onkin käyttää toimintatarmoni traumatisoituneiden kanssaihmisten hyväksi.
Olen työskennellyt 1.9. alkaen n.5-6 tuntia päivässä Aura Oy:n kaikkiaan neljässä eri yksikössä, joista kaikki sijaitsevat Keski-Suomessa: Aisa Mäyrämäellä, Aalto Hankasalmella ja Aura ja Alkula Keljonlahdella. Lisäksi saan käyttää Puutarhakadulla sijaitsevaa toimisto- ja kerhotila Alvaa.
Ensimmäiset viikot ovat olleet haistelua ja maistelua: tutustun eri yksiköihin ja yksilöihin ja pyrin luomaan toimintaa vaistoamieni tarpeiden pohjalta. Tähän mennessä olen pitänyt jo kaksi pajaakin. Kärsivällisyyttä kysyy se, että kaikkien ryhmien kokoonpanot elävät vielä. Tulevaisuudessa ryhmien on tarkoitus toimia suljetun ryhmän periaatteella, se tukee luottamuksellisuutta. On haastavaa samanaikaisesti suunnitella ja olla jatkuvasti valmis perustavanlaatuisiin muutoksiin, kuten: "Tämä nuori ei tulekaan, hänellä on huono päivä." tai "Tällä lapsella onkin samaan aikaan parkour." Tässä vaiheessa tiivis yhteistyö kunkin yksikön johtajan kanssa on kaikki kaikessa. Silti johtajakaan ei välttämättä tunne lasta arkitasolla. Parhaan tuen olenkin saanut lasten oma-aikuisten kanssa käymistäni syvällisistä keskusteluista. Kuuntelen herkällä korvalla, mitä kukin lapsi ja nuori on kokenut, ja mistä voisi pitää, tutkaillaan lukujärjestykset, kartoitetaan muut harrastukset ja mietitään löytyisikö sanataideharrastukselle vielä jostain sopiva kolo.
Jossain se tuottaa tulosta, jossain ei.
Jos varsinaista ryhmää ei synny, (ketäänhän ei pakoteta), harkitsen myös yksilötapaamisten mahdollisuutta. Useiden nuorten kohdalla "yksityispraktiikka" voisi toimia jopa ryhmää paremmin. Kahdenkeskeisissä, kirjallisuusterapian periaatteita noudattavissa tapaamisessa luottamuksellinen ilmapiiri ja hienotunteisuus loisivat pohjaa todellisten tarinoiden esiintulolle. Näin esimerkiksi kirjan kirjoittamisesta unelmoiva tai omasta voimauttavasta elokuvasta kiinnostunut saisi parhaimman mahdollisen tuen unelmansa toteuttamiseen.
Vuorovaikutustilanteessa lapsi ja nuori itse saisi valita tekstinsä / produktionsa näkökulman. Ohjaajana tehtäväni olisi vain auttaa mielikuvia syntymään ja muodostamaan tarinan.
Alkuperäisen sopimuksen mukaan tulin yritykseen pitämään sanataideryhmiä. Tänään keskustelen kehitysjohtajan kanssa, voidaanko tästä alkuperäisestä ajatuksesta poiketa eli voinko alkaakin järjestää kerhotiloissa kahdenkeskeisiä ohjaustuokioita. Mietimme yhdessä vielä aiempaa viisaampina, millaiset toimintamuodot tähänastisen tietomme pohjalta tukisivat parhaiten näiden lasten ja nuorten tarpeita.
Oman käsitykseni mukaan kahdenkeskeisessä ohjaustilanteessa pääsisin lähemmäs kunkin yksilön minäkuvaan sisältyvää tunneainesta.
Pauliina K.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)