Pakosuunnitelmia

Terve

Olen Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia-hankkeen kautta kuvataiteilijana Jyväskylän vanhusten pitkäaikaishoidon osastoilla. Työni aloitin 16.8.2010 ja kokonaisuudessaan pesti kestää puolisen vuotta.

Ensimmäiset viikot työssäni menivät hyvin pitkälti osastoja opettellessa ja pikku hiljaa asukkaiden kanssa tutuiksi tulemisella. Selvä juttu tietenkin, että virkeimpien asukkaiden kanssa on ollut helpointa aloittaa, joten tähän mennessä heidän kanssaan olen eniten työskennellyt. Alusta lähtien olen kuljettanut lehtiötä, kynää ja vesivärejä mukanani ja joka päivä on jonkinlainen kuva syntynyt - joko minun tai asukkaan toimesta.

Tähän mennessä olen mm. tehnyt asukkaista kasvokuvia, maalannut yhden päiväsalin seinän sekä kutsunut lastentarhan lapsia maalaamaan toisen päiväsalin seinän, mukana on joka kerta ollut asukkaita, ellei itse tekemällä niin ainakin seuraamalla tapahtumia sivusta. Muutamia kertoja olen saanut asukkaan itsensä piirrustamaan tai maalaamaan, mutta useimmat eivät halua sitä tehdä koska eivät ole aikaisemminkaan piirtäneet. Enkä haluaisi pakottaakaan, koska paikka on heidän kotinsa. Parhaat ja palkitsevimmat tilanteet ovat syntyneet spontaanisti kun huomaa saaneensa asukkaan innostumaan, ja taas valmiiksi suunniteltu ei välttämättä ole onnistunutkaan kun kukaan asukkaista ei satu olemaan sillä tuulella mitä minä olin suunnitellut tekeväni heidän kanssaan. Joka päivä on arvoitus ja eikä kiroilultakaan ole vältytty tai itse asiassa juuri se on johdattanut meitä myös eteen päin.

Parhaimmillaan asukas on alkanut piirtää melkein omasta tahdostaan kun on ensin esimerkiksi miettinyt pakosuunnitelmaansa kuinka pääsisi takaisin Karjalan suuntaan kotiinsa ja yleensäkin miettinyt aikaisempaa kotiaan yms. ja olen antanut paperin ja kynän siinä vaiheessa käteen, että piirräppä tuo kaikki tähän. Ne ovat mielenkiintoisia hetkiä. Samalla saa kuulla myös piirrustuksessa/maalauksessa olevien eri alueiden merkityksen ja tarinan. Pitkiä tarinoita tulee myös samalla kun maalaan esim. asukkaan kasvokuvaa ja keskustelemme samalla. Useimmiten olen tullut jekutetuksi ja tarina onkin täysin keksitty, mutta eihän se ole olennaista, hienoa kun mielikuvitus keksii uuden tarinan unohdetun tilalle.

Myönteistä palautetta minulle on tullut useimmiten joko asukkaiden tai heidän omaisten taholta, että piristää päivää kun on vaihtelua päiväjärjestyksessä ja kun ovat saaneet esim. kasvokuvan itselleen. Eniten kommentteja, ja ristiriitaisia sellaisia, on herättänyt seinään aloittamani maalaus, mutta minua mielleyttää kovin se tieto että tykkääjät ovat olleet asukkaita.

Tästä jatketaan hommia ja katsotaan mitä seuraavaksi keksimme...


- Heidi, kuvataiteilija