"Minä näin, kun sinä kuiskasit minulle."

Olen esittänyt soolokoreografiaani Tunsitko minun kuiskailevan? parin viikon ajan ympäri Jyväskylää eri päiväkeskuksissa. Teos on ollut monille asukkaille ensimmäinen kosketus nykytanssiin ja ehkäpä sen vuoksi aiheuttanut paljon puhetta ja mielipiteitä. Eräs herrasmies totesi esitykseni jälkeen, että minä näin, kun sinä kuiskasit minulle. Juuri siihen minä pyrin, että jokainen asukas henkilökohtaisesti voisi tuntea liikkeeni kautta kuiskaukseni.

Tunsitko minun kuiskailevan -teos on kantaesitetty noin vuosi sitten steinerkoululiikkeen juhlatapahtumassa Tampereella. Sen jälkeen olen esittänyt teosta hyvin monenlaisissa tilaisuuksissa ja tilanteissa esimerkiksi Läntisen tanssin aluekeskuksen tanssivassa joulukalenterissa, UudenPolvenMuseo -tanssitapahtumassa ja N0LLAPiSTEESTÄ-tanssitapahtumassa. Teokseen liittyy olennaisesti vuorovaikutteisuus ja yleisön osallistaminen. Alun perin teos on tehty tanssittavaksi ison paperin päällä. Ennen teoksen alkua yleisö on saanut halutessaan värittää paperia. Näistä väreistä ja tunnelmista olen sitten saanut inspiraation kulloiseenkin esitykseen. Teoksen aikana olen myös itse jatkanut paperille syntyvää taideteosta eteenpäin. Ikäihmisten kanssa värittäminen lattialla ei kuitenkaan onnistu. Jouduinkin miettimään uudelleen, miten teokseen liittyvän vuorovaikutteisuuden voisi toteuttaa ikäihmisten kanssa.

Kokeilin perjantaina 1.10.2010 Väinönkadun päiväkeskuksessa kierrättää piirustusalustalle laitettuja papereita asukkailla. Jokainen sai mahdollisuuden värittää tai piirtää paperille mitä tahtoi. Tähän meni aika paljon aikaa, mutta mielestäni se kannatti. Kaikki mukana olleet asukkaat tekivät paperille vähintäänkin hennon viivan lukuun ottamatta yhtä rouvaa, joka päätti syödä kynän. Onneksi käytän kasviperäisiä mehiläisvahoja, jotka eivät ole myrkyllisiä.

Yhdistämällä piirtämisen teokseen ennen tanssiani säilytin sen alkuperäisen rakenteen. Olen kuitenkin miettinyt, että pitäisikö piirtäminen ikäihmisille suunnatuissa esityksissä olla jälkeenpäin. Näin asukkaat voisivat piirtää paperille teoksen tunnelmia. Piirtämisessä toteutuu hyvällä tavalla jokaisen paikalla olevan huomioiminen ja näkeminen. Kaikki eivät osaa sanallistaa näkemäänsä, joten sen vuoksi piirtäminen voisi olla parempi jälkeenpäin. Näin nekin, jotka eivät sanallisesti osaa kokemaansa avata saisivat tilaisuuden jakaa tuntemuksensa. Toisille taas teoksesta puhuminen oli helppoa ja mieluisaa. Eräskin rouva maalaili pitkään mielikuvia näkemästään: ”On kesä ja sellainen kaunis kukkaniitty. Sinä siellä perhosena tanssimassa...”

Olen toteuttanut tätä näkemiseksi tulemisen periaatetta myös alkutervehdyksessä. Ensimmäisellä käynnilläni tervehdin jokaista kädestä pitäen tullessa ja lähtiessä. Toisella tapaamiskerralla tervehdyksen jälkeen teen jokaisen kanssa liikevuoropuhelun. Aloitimme yhdellä liikkeellä; minä tein jonkun liikkeen, johon asukas vastasi omalla liikkeellään. Haluan jokaisella vierailullani tehdä asukkaille nykytanssia tutuksi pikku hiljaa. Se lähtee siitä, että jokainen tuottaa edes yhden liikkeen omasta kehostaan minun liikkumiseni katselun lisäksi.

Palatakseni vielä sooloteokseeni eläytymiseen kerron vielä eräästä virkeästä rouvasta, joka eli kaikki teoksen tunnelmat kanssani. Käytän liikkeen lisäksi teoksessani tekstiä, jossa loppupuolella kyselen, että miksei kukaan varoittanut minua. Tämä kyseinen rouva vastasi minulle kovaan ääneen: ”Olisinhan minä varoittanut, jos olisin tiennyt. Enhän minä mitenkään voinut tietää.”